lauantai, 17. heinäkuuta 2010

Hellereissuja

Ah, ihana ihana kesä :). Ja vaikka kesä meneekin kokonaan töissä (kuten yleensä *sniif*), niin ehtii siitä kesästä onneksi nauttia iltaisin ja viikonloppuisin. Mutta nyt hieman raportointia aikajärjestyksessä meidän touhuista, lähinnä taas agilitystä ;).

Agirodussa oli mukavaa ja ei-niin-mukavaa. Lämmin oli ainakin koko viikonlopun ajan, välillä ehkä liiankin kuuma, varsinkin koiria ajatellen. Oltiin kerrankin fiksuja ja otettiin kunnon tankkausvälineet mukaan niin koirille kuin ohjaajillekin. Ja olo oli näillä nesteytyksillä melko hyvä koko päivän! Tiukun kanssa tehtiin pari ihan kivaa rataa. Ensimmäisellä tuli perinteinen Tiuku-ohitus, kun varmistelin jo seuraavaa vaikeampaa hyppyneliötä. Muuten rata ihan kiva, vaan että yksi mysteerinen rimakin tippui. Toinen rata oli mukavan selkeä ja meidän kohtaloksi tuli harmillinen keppien aloitusvirhe. Jotenkin kummallisesti valui 2. väliin, vaikka sain mielestäni ihan hyvin lähetettyä. Radalla Tiukulle vaikeat hyppykuviot meni tosi hienosti ja niistä olen supertyytyväinen :). Tiuku pääsi vielä ekan radan 10-räpellyksellä avo SM-finaaliin, jonka olisi voinut jättää välistä näin jälkikäteen ajateltuna. Huh, huomasin rataantutustumisen lopussa, että rimat onkin 45 cm! Oikeasti, huono pohja, hirveä helle (lähemmäs 30 astetta) ja rimat tapissaan. En tykänny yhtään tän tuomarin periaatteista, sillä kuulemma pitää lähes aina rimat tapissa oli mikä tilanne tahansa. En ole kaiken lisäksi viitsinyt kauheasti hypyttää Tiukua 45 cm rimoilla, kun ollaan nyt maltillisesti nostettu korkeutta ylös. Joten kuten arvata saattoi, väsynyt koira (oli jo odotellut kisapaikalla n. 9 tuntia ja mennyt pari rataa) ja kaikki muu edellä mainittu päättyi rimojen alittamiseen, törkeään kaaratteluun ja ohitteluihin. No liika on liikaa, mutta eihän sitä ikinä tiedä etukäteen. Olis voinut harmittaa, jos ei olis menny edes yrittämään, sillä se oli tehnyt kuitenkin niin kivoja ratoja aiemmin samana päivänä...

Tero ja Kimu pääsi myös finaaliin, kun he sijoittuivat ekalla radalla hienosti nollalla 6. (145 koirakosta!!). Oli ihanaa katsoa niiden menoa finaalissa, sillä sekarotuisella kun ei näihin oikeisiin SM-kisoihin/karsintoihin pääse :/. Valitettavasti Kimu pudotti alussa yhden riman (makseillakin rimat tapissa) ja lopussa takaakierto epäonnistui, mutta muuten rata oli tosi hieno!

Sunnuntaina meillä oli joukkuekisan vuoro. Tipillä alkoi just juoksu ennen skaboja, joten varakoiraksi ilmoitettu Kiti-mamma tuli sitten tuuraamaan. Meillä vain meinasi tulla pieniä maantieteellisiä ongelmia, kun Era oli jo lähtenyt Millin kanssa reissuun ennen kuin Tipin juoksut alkoi ja Kiti oli siis vielä Inkoossa. Onneksi Satu kävi hakemassa Kitin mukaan ja saatiin kaikki tarvittavat koirat Ylöjärvelle :). Möllien rata oli muuten tosi kiva, mutta siellä oli ne kovasti pelätyt kepit. Ärsyttää kyllä pikkuisen nämä agirodun vapaat säännöt, kun missään muissakaan möllikisoissa ei ole keppejä... No näillä säännöillä mentiin ja ei muutakaan voi. Päätin kuitenkin yrittää keppejä, kun Tuima oli aiemmin väläytellyt keppiosaamistaan. Ekalla yrittämällä meni väärin päin sisään, mutta tokalla lähetyksellä ne onnistui tosi hyvin. Ja vaikka kuinka pelkäsin, että ei pujottele loppuun, niin pikkunen teki koko kepit! Ihan mahtavuutta :). A:lla valui liian alas ja lopun takaaleikkuu ei ihan onnistunut, mutta muuten meni ihan kivasti treenimäärään nähden ;). Meidän joukkue oli lopulta sijalla 7./21! Kiitos Era&Kiti, Hanna&Zen sekä Petri&Blitz. Ens vuonna uusiksi :D!

Agirodun jälkeen mulla olikin sitten vähän lomaa (ruhtinaalliset 3 päivää) ja suunnattiin Karkkilan mökille lomailemaan. Koirat kuin ihmisetkin nautti ihan suunnattomasti pikku breikistä uimavesien ja hyvin ruokien äärellä :). Karkkilaan olisi voinut jäädä vaikka kuinka pitkäksi aikaa!

Perjantaina kuitenkin lähdettiin perinteen mukaan kohti Kokkolaa kisailemaan. Tämä oli varmaan mun 5. KLAG :). Tiuku oli 4 startissa ja tuloksena oli 3 hyllyä ja yksi 10 (sij. 3.). Mutta pääasia oli, että radoissa oli oikeasti hyviäkin kohtia niiden huonojen lisäksi :).

Ollaan vähän miettitty, että kokeillaan josko Tiuku haluaisi välillä liidellä myös Teron kanssa. Kimu ja Aiko kun eivät ikinä voi päästä näihin suuriin karkeloihin kisailemaan typerien sääntöjen takia, niin välillä alkaa vähän motivaatio hiipua. Ei sillä etteikö niiden kanssa olisi kiva kisailla, mutta on se vähän eri juttu kun ei voi kerätä nollia yms. Niin ja Terokin saisi taas vaihteeksi jotain uutta haastetta ja treenailtavaa agilityyn :). Kokeillaan nyt ainakin miltä alkaa näyttämään, onhan ne kuitenkin muutamia treenejä mennyt yhdessä oikein hyvin! Opettais mullekin taas lisää tuon Tiukun lukemista, kun pääsisin kentän laidalta seuraamaan sen tekemisiä.

Nyt lähdetään tekemään mökille päivävisiitti ihanien säiden kunniaksi :). Oikein paljon onnea kaikille karsinnoissa hikoileville! Ehkä mekin vielä joku vuosi... Oli se niin hauskaa, kun pari kertaa Ronin kanssa startattiin :).

Ai niin, vielä loppuun lisäys. Tiuku kävi Timolla hieronnassa varmuuden vuoksi torstaina 15.7. Mitään suurempaa ei onneksi löytynyt, mutta osa Tiukun kylkivälilihaksista oli vähän jumissa. Tämä saattaa selittää viime aikaiset huonontuneet keppien sisäänmenot ja pujottelunopeuden. Tiuku oli vieläkin ehkä ihan vähän toispuoleinen, mutta käyttää silti itseään tasapainoisesti, joten se ei haittaa harrastamista :). Tiukulla ja Tuimalla on Piiralle aika parin viikon päähän. Toivottavasti mitään kauheuksia ei löydy tai ainakin saadaan korjattua... :)

0 kommenttia: