tiistai, 19. huhtikuuta 2011

Kevät!

Mä rakastan sitä kuinka kevät on täällä! Musta on vaan niin ihanaa kuinka luonto alkaa vihertyä pikku hiljaa. Ja se lisääntyvä valon määrä tekee kyllä niiiin hyvää! Valitettavasti keväisin on kuitenkin yleensä niin paljon koulukiireitä, että havahtuu yhtäkkiä siihen, kuinka kaikki lumi onkin hävinnyt jonnekin ja puissa on jo ihan vihreät lehdet... Tämäkin vuosi oli koulussa ihan liian rankka, mutta onneksi toisin kuin edellisenä vuosina meillä on enää yksi tentti jäljellä, jee! Nyt mä oon hyvin ansaitulla pääsiäislomalla, joten blogikin sai herätä talviunestaan ;).



Tässä on viimeisen "kunnon" päivityksen jälkeen toki tapahtunut vaikka mitä, mutta keskitytään niihin ajankohtaisiin asioihin ;). Ollaan nyt treenattu melko ahkerasti ja kisaamassakin käyty aina välillä. Treenaaminen näköjään tuottaa tulostakin, sillä ihana pieni Tuima nousi kolmosluokkaan lauantaina 9.4 TSAU:n kisoissa Liedossa nollavoitolla :). Radalla mun oma rytmitys oli ihan hukassa ja Tuima luki yhden lähetyksen takaaleikkuuksi. Lisäksi kontakteilla oli vähän hidastelua, jonka ajattelin johtuvan siitä, että Tuima vetäs ekalla radalla komean lentokeinon (ensimmäistä kertaa ikinä :O), joten tais vähän epävarmuutta pukata. Tuima aloitti kisauransa 9.10, joten tasan puoli vuottahan tuohon nousuun meni. Mikään kiire mulla ei ollut Tuiman kanssa edetä ja kisasinkin tosi mielelläni noissa alemmissa luokissa. Nyt oottelenkin hyvin kiinnostuneena, mutta myös hieman jänskättäen noita kolmosluokan startteja :). Vielä on hirmuisesti opettelemista varsinkin itsenäisyydessä ja irtoamisessa. Samoin putkille ja kontakteille tarvittais lisää varmuutta ja nopeutta. Mut eiköhän se tästä pikku hiljaa :).

Tässä on vielä lista Tuiman nousuun oikeuttavista nollatuloksista. Kaivelin koneen uumenista vielä kasan videoitakin mukaan.
su 07.11.2010 A agilityrata Helsinki -8,96 2. LUVA
la 01.01.2011 A agilityrata Hyvinkää -14,96 2. LUVA
su 23.01.2011 A agilityrata Hyvinkää -12,97 1. SERT --> siirto 2-luokkaan
la 12.02.2011 B agilityrata Hyvinkää -10,16 1. LUVA
su 20.02.2011 B agilityrata Kirkkonummi -10,37 1. LUVA
la 09.04.2011 B agilityrata Lieto -10,64 1. SERT --> siirto 3-luokkaan



Tuima pääsi starttaamaan ekat kolmosen starttinsa viime sunnuntaina 17.4 Lohjalla. Valitettavasti mua tarvittiin töihin päivystämään, mutta onneksi Tero lupasi mennä kokeilemaan kisaamista Tuiman kanssa. Vaikka parilla oli takanaan vain muutama yhteinen treenikerta, niin tuloksena oli hienosti 5 (kielto aidalta) ja 0. Nollalla pari sijoittui vielä tokaksi ja sai agilitysertin :). Harmi kun ko. kisasta ei ole videota, olisin mieluusti itsekin katsonut miltä meno näytti. Mutta kartturin mukaan hyvin meni ja hauskaa oli :)!



Ai niin, laitetaan vielä video Ojangosta 15.4, kun kävin Tuiman kanssa treenamassa kontakteja epävirallisissa kisoissa. Kontaktien treenaamiseen rata olikin ihan sopiva, sillä kontakteja kertyi yhteensä 5 kappaletta :D. Ekalla radalla palkkasin kaikki ja tokan otin kisanomaisesti. Olin kyllä tosi tyytyväinen tokaan rataan, sillä kontaktit oli nätit ja Tuima irtos tosi hyvin putkiin. Ainoastaan keinu oli vähän hidas, kun tyhmyyksissäni käskytin sitä liian kovasti. Ekalla radalla ei kenuilla ollut mitään ongelmaa. Pitää nyt olla tarkkana tuon keinun kanssa, sillä herkästi reagoi mun äänensävyyn.



Myös Tiuku on päässyt starttailemaan Teron kanssa muutamissa kisoissa. Tiukun kanssa toi agility ei aina ole ihan yksinkertaisinta, joten kisatuloksetkin on vaihdellut kaaoksista supereihin ;). Yleisin ongelma on edelleen keppien sisäänmeno. Kyllä Tiuku osaa ne treeneissä ihan hyvin, mutta kisatilanteessa keskittyminen ei ihan riitä. Samoin se ottaa tosi helposti häiriötä yleisöstä ja toivonkin, että nyt kesän tullen tämä vähän helpottaa kun pääsee ulos kirmailemaan. Mutta jos puhutaan niistä superradoista, niin yksi sellainen tuli Liedossa 9.4, jolloin Tiuku voitti ylivoimaisesti luokkansa ollessaan ainoa tuloksen saanut ;). Aika oli kylläkin nopein kaikista tuloksen saaneista koirista (siis myös maxi- ja minikoirat), joten kyllä se lujaakin meni. Mä olin ihan superonnellinen Tiukun ja Teron puolesta radan jälkeen, sillä kyseessä oli parin eka yhteinen virallinen nolla! Tais siinä pari ilonkyyneltäkin vierähtää :). Tiukun kanssa tuo onnistuminen on niin harvinaista herkkua, että sitä osaa ihan oikeasti arvostaa täysin rinnoin! Video radasta löytyy täältä. Ei tuokaan rata toki mikään täydellinen ollut, mutta se oli paras tähän mennessä ;). Uskoisin, että kunhan Tiukun ja Teron yhteistyö vielä paranee entisestään ja Tiuku saa lisää itseluottamusta, niin niistä tulee oikein hyvä pari <3.

Tiuku ja Tuima kävi eilen hierottavana Timo Rannikon luona. Meillä oli päässyt tulemaan vähän pidempi väli fysioterapiasta, joten ajattelin että hieronta olis paikallaan tähän väliin. Tiuku oli oikein loistavassa kunnossa. Sillä oli vain hieman jäykkyyttä rintalihaksissa ja lantiossa, mutta kokonaisuudessaan se tuntui kuulemma erinomaiselta. Niin ihanaa, että Tiuku on nyt pysynyt kunnossa, vaikka ollaan suht ahkerasti treenattu ja kisattu :). Tiuku kun on ollut aikoinaan välillä hyvinkin toispuoleinen ja jumissa, joten tällaiset uutiset on aina mahtavia. Tuima sen sijaan oli kauttaaltaan enemmän jumissa. Lisäksi se (edelleen) jännitti käsittelyä niin, että kireyksien astetta ei pystynyt kunnolla määrittämään. Ei se mitenkään huono ollut, mutta huonompi kuin Tiuku. Tuima on luonteeltaan vaan niin paljon räjähtävämpi, rämäpäisempi ja jännittyneempi kuin Tiuku, joten ei kuulemma ihme että lihakset on kovemmalla. Timo sai sen hyvin hoidettua, joten käynti oli kyllä ihan paikallaan. Nyt mun pitää vaan skarpata Tuiman venyttelyjen ja palauttavien hierontojen kanssa. Lisäksi ei olisi huono idea lisätä ruokintaan esim. 1-2 krt viikossa jotain eläinperäistä proteiinia. Samoin varsinkin treeneissä on huolehdittava, että Tuima juo tarpeeksi ja pitkien kisapäivien aikana (varsinkin kuumassa) voisi elektrolyyttiliuoksesta olla apua palauttavana. Lisäksi me jumpataan säännöllisesti fyssarin antamilla jumppaohjeilla, jotta tuo kehonhallinta olisi entistä parempi. Urheilevalla koiralla on aina jonkin verran jumeja, mutta pitää yrittää pitää ne nyt mahdollisimman vähäisinä :).



Lopuksi vielä video "laiskan miehen agilitystä". Heh, päätettiin treeneissä vaan kokeilla kuinka hyvin Kimu irtoaa. Ja hyvinhän se suorittais vaikka koko radan Teron istuessa keskellä kenttää ;). Kimu on pikkuisen estehakuinen koira, voikun Tuimis saisi edes ripauksen tuosta irtoamisesta :D.

Kuvapläjäys on otettu 16.4 Uutelasta. Huippua pääsiäistä kaikille!


Ihana Tiuku ;)!

3 kommenttia:

Era Alanen kirjoitti...

Jeee, päivitystä!

Ihana toi vika kuva! Halit teille kaikille!

Jutta kirjoitti...

Herttinen sentään mulla on mennyt aivan ohi et sulla on toinenkni sheltti! :D :D eihän tässä olla siis herätelty aivoja kuin vain 2vuotta :D :D

Sufffe kirjoitti...

Ihania kuvia! ((:
Tunnustus: http://suvi.bigdipper.fi/2011/05/olet-kaunis.html