sunnuntai, 18. syyskuuta 2011

Hyppyratojen kirous rikottu!

Mä oon ollut jo jonkin aikaa jokseenkin varma, että mulla ja Tuimalla on joku kirous hyppyradoilla. Me ei olla IKINÄ, siis ei missään luokassa, onnistuttu tekemään nolla hyppärillä. Se on ollut monta kertaa niin pirun lähellä, mutta aina on käynyt jotain. Eilen kuitenkin kirous rikkoontui ja saatiin eka hyppyratanolla Ojangossa piirinmestaruuskisoissa! Olipa vaan hieno fiilis ;). Rata oli melkoista vääntöä, eikä tuntunut mitenkään erityisen hyvältä (en tiedä voiko tuollainen vääntö tuntua koskaan niin mukavalta), mutta ihan kivasti se kai sitten meni :). Sijoituksemme oli lopulta 3. (58:sta koirasta), joka oli meille kyllä ihan todella kiva saavutus :)! Samalla saatiin myös meidän eka hyppyserti! Piirinmestaruuskisojen agilityradalla Tuima kolautti muurin alas käännöksessä jostain syystä, joten siitä tulos 5. Piirinmestaruuskisojen yhteistuloksissa oltiin siis lopulta kuudensia, johon en voi olla kuin tyytyväinen (toki ihan vähän harmittaa se "turha" muurin pudotus). Videoita ei valitettavasti ole, kun kepo oli reissussa.

Tänään kisattiin seuranmestaruuksista Järvenpäässä. Meillä oli Ville Liukan mielenkiintoinen rata, jossa oli muutama hieman vaikeampi kohta. Kepit tuotti monille vaikeuksia ja olihan se sitten mun ja Tuimankin kompastuskivi. Kepeille tultiin suorasta putkesta (joka oli A:n alla) melkein 90 asteen (suljetussa) kulmassa. Jotta Tuima ei olis mennyt A:lle, ohjasin kepit niin, että mun piti leikata niiden päässä. Nää leikkaukset on sujunut treeneissä ihan kivasti, mutta kovin varmat ne ei vielä ole. Tuima haki tosi hyvin sisään oikein, mutta mun leikkaus oli sitten ilmeisesti hieman väärin ajoitettu tai liian voimakas, koska se hämääntyi ja kääntyi mua kohden. Oli jotenkin tosi vaikea miettiä omaa liikkumistaan, kun suoralla putkella piti pinkoa ihan täysillä, mutta kepeille oliskin pitänyt jarrutella jotenkin sulavasti. Mutta keppejä lukuunottamatta meidän rata oli oikeasti tosi hieno! Olin ihan fiiliksissä siitä raivosta ja vauhdista jolla ihana Tuimani liikkui :). Putkien takaaleikkuitakin tuli varmaan kolme ja nekin sujui niin kivasti. Sijoituksena 2. kun nollia onnistuttiin tekemään vain yksi kappale.

Musta tuntuu, että virallisissa kisoissa ja vieraissa paikoissa Tuima ei mene vielä ihan niin lujaa tai niin raivolla kuin se treeneissä menee. Nyt tutussa ympäristössä sama raivo oli myös kisatilanteessa, kuinka huippua :). Mä haluun uskoa vielä, että kunhan tota kokemusta, rutiinia ja itseluottamusta tulee vielä lisää, niin se lopullinen apinanraivo löytyy myös kisaradoilta. Syysskabojen virtaavalla hyppärillä se näkyi, mutta kun sais sen vielä näihin käännös-väännösratoihin :).

Myös Kimu ja Tiuku pääsi kisaamaan seuranmestaruuksista. Kimun radalla oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita, virheiltäkään ei yllättäen vältytty ;). Mutta Kimulla oli superhauskaa päästä kisaamaan pitkästä aikaa! Tiuku teki vitosen (lopetti kepeillä liian aikaisin, tätä teki muuten tosi monet koirat kun ne oli seinään päin ja alusta muuttu kesken hiekasta nurtsiin). Muuten Tiuku oli tosi hieno ja kuunteli niin nätisti :). Tiukulla on ollut nyt melko pahat valeraskausoireet, mutta toivottavasti ne olis nyt menossa ohi. Suunnitelmissa onkin sitten leikata Tiuku ensi kuussa, niin ei tarvi enää miettiä näitä juoksuja ja valeraskauksia.

Olipas vaan kyllä kiva viikonloppu :). Ensi viikolla taas Saarelle hoitamaan lemmuja, vasikoita, possuja ja heposia, ihanaa maalaiselämää siis luvassa!



Tässä vielä muisto kesästä. Oltiin paljon Karkkilan mökillä ja koirat sai uida joka päivä. Tiukukin oppi hyppäämään laiturilta, mikä yllätti mut ihan täysin (kuvassa kylläkin Tuima)!

0 kommenttia: