torstai, 15. syyskuuta 2011

Pikku-Tuimia tulossa :)

Tai oikeastaan pikku-Tuimia ja pikku-Cindyjä :). Ja niitä olis toivottavasti tulossa jo ihan kohta, lasketun ajan mukaan lokakuun alussa! Niin jännää ja hauskaa :).

Ihanainen Cindy-neito (Fi AVA Tytylän Unelma) tosiaan astutettiin Tuimalla elokuun alussa ja pennuista voi kysellä lisää Heli Kallioniemeltä. Toivottavasti loppuaika menee hyvin ja maailman tulee ihania ja terveitä shelttejä!

Blogin päivittäminen on (taas vaihteeksi) ollut hyvin katkolla. Mulla on alkanut 5. vuosi eli klinikkavuosi koulussa ja vapaa-aikaa ei ihan hirveästi ole. Harmittaa ettei ehdi agilityynkään panostaa kovinkaan paljon, mutta mennään nyt näin tämä vuosi. Ensi kesänä mulla pitäisikin sitten olla väliaikaiset eläinlääkärin oikeudet, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Hui :).

Sitten vielä läjä kuvia meidän elokuun vaellukselta Kuusamosta. Kierrettiin osa isosta karhunkierroksesta ja lisäksi tehtiin päiväreissuja ympäriinsä. Olipa kyllä ihanaa vaeltaa koirien kanssa. Tämä on ollut jo pidempi aikaisena haaveena :). Harmi vaan, kun Tiuku joutui juoksujensa takia jäädä kotiin. No, toivottavasti päästään ensi kesänä pidempi reissu kaikkien koirien kanssa :).







Väsähtynyt pikkukoira nukahti energiajuoman (oikeasti sis. vettä) ja proteiinipatukan viereen ;)

2 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Ihanaa, mini-Tuitsuja tiedossa <3
Ja ihania nuo teidän vaelluskuvat, musta Tuima näyttää ihan vaavalta <3 Terkut koko karvatassulaumalle ja teille kaksijalkaisille kanssa! =D

Sufffe kirjoitti...

Voii, pikku-Tuimia! (: Ja ihania kuvia! Ps. Miten musta tuntuu että toistan edellistä kommentoijaa? :D